Rehevöitymisen myötä särkikalat ja kuha runsastuvat, sillä ne pärjäävät muuttuneissa oloissa. Rehevöitymisestä kärsivät eniten viileää ja hapekasta vettä vaativat lohikalat.

Eläinplankton on kasviplanktonia kookkaampia eliöitä, johon kuuluvat mm. siimaeliöt, ripsi- ja rataseläimet, hankajalkaiset sekä vesikirput. Itämeressä elää yli 150 eläinplanktonlajia.

Kaikki levät tarvitsevat kasvaakseen typpeä ja fosforia. Jos typpi loppuu, tietyt sinilevät jatkavat silti kasvuaan. Tämä johtuu siitä, että ne pystyvät käyttämään hyväkseen myös ilmakehässä olevaa typpeä.

Kun peltomaahan lisätään kipsiä, maan kyky sitoa fosforia paranee huomattavasti. Fosforia ei enää valu mereen.

Jos meressä on paljon typpeä ja fosforia, meri rehevöityy. Suomen merialueista Suomenlahti ja Saaristomeri ovat rehevöityneet pahiten. Niillä esiintyy voimakasta planktonlevien liikakasvua, joka näkyy suurina levämassoina.

Levät tarvitsevat kasvaakseen ja lisääntyäkseen typpeä ja fosforia. Kun jompikumpi ravinteista alkaa ehtyä, levämäärä eivät enää lisäänny, vaikka toista ravinnetta olisi jäljellä. Pohjanlahdella leviltä loppuu yleensä ensin fosfori. Suomenlahden ulapalla käy päinvastoin: leviltä loppuu ensin typpi.

Maatalous on Suomen merkittävin ravinnekuormituslähde Itämereen. Sen osuus ihmisperäisestä fosforikuormituksesta vuosina 2008–2012 oli merialueesta riippuen 47–78 %.

Rehevöityneessä meressä on liikaa ravinteita. Levät kasvavat niin runsaina, että syntyy levämassoja ja merenpohjaa vaivaa happikato.

Vuosikymmenien aikana Itämereen päätyneitä ravinteita on varastoitunut sen pohjasedimenttiin. Kun veden ravinnepitoisuus kasvaa, lisääntyy myös kasviplanktonia hajottavien mikrobien määrä. Hajottajat kuluttavat pohjan happivarantoja, jolloin sedimentin kyky pidättää fosforia heikkenee. Hapettomilta pohjilta alkaa vapautua fosforia takaisin veteen, jolloin meri rehevöittää itse itseään. Tätä kutsutaan meren sisäiseksi kuormitukseksi.

Itämeren typpi- ja fosforikuormituksesta suurin osa on peräisin ruoantuotannosta. Vähentämällä lihan kulutusta, voit vähentää Itämereen päätyvien ravinteiden määrää. Villit kalat eivät tarvitse kasvaakseen lisäruokaa, vaan ne saavat ravintonsa merestä. Kun syöt esimerkiksi silakkaa, lahnaa tai särkeä, merestä poistuu samalla ravinteita.